Ukrainalainen muistomerkki

Ukrainalaiset pystyttivät oman muistomerkkinsä Haukilaan keväällä 1998. Yksi eniten keskustelua herättäneistä kysymyksistä on Raatteen tiellä kaatuneiden ukrainalaisten todellinen määrä. Suomalaisessa historiankirjoituksessa 44. Divisioonan tappioiksi ilmoitettiin pitkään noin 17 000 miestä. Arvio tehtiin todennäköisesti sen perusteella, että loppiaisena Jalkaväkirykmentti 27:n vangiksi ottamat puna-armeijan upseerit kertoivat tappioiden olevan 70 prosenttia vahvuudesta. Suomalaisilla oli käsitys, että 44. Divisioonan kokonaisvahvuus oli yli 20 000 miestä.

Venäläiset asettivat suomalaisten arviot 44. Divisioonan tappioista heti tuoreeltaan kyseenalaisiksi. Raatteen tiellä kaatuneiden vihollisten hurja määrä muuttui Suomessa vuosien varrella ”viralliseksi totuudeksi”, kun parempaa tietoa ei ollut. Syyt tähän olivat moninaiset. Sota jatkui Raatteen tien tuhoamistaistelun jälkeen rajan pinnassa, eikä vihollisen kaatuneiden hautaamiseen löytynyt aikaa ennen rauhan tuloa ja kevättä. Kun sää keväällä lämpeni, tuli hautaamiselle kiire tautien leviämisen pelossa.

Ruumiita ja hevosten raatoja varten kaivettiin joukkohautoja tai sitten korsuihin kaatuneet peitettiin maakerroksella. Monissa tapauksissa ukrainalaiset vainajat haudattiin samaan hautaan hevosten kanssa. Tämä hautaamistapa ei liity mitenkään kaatuneiden vihollisten kunnioituksen puutteeseen, vaan tilanteen sanelemaan pakkoon.

Joukkohaudat merkittiin maastoon tolpilla ja risteillä, joissa ainakin osassa luki haudattujen määrä. Kansanperinteen mukaan hautapaikat piirrettiin tarkasti karttoihin ja ruumiiden lukumäärästä pidettiin huolellista kirjanpitoa. Näitä asiakirjoja ei kuitenkaan löydy suomalaisista arkistoista. Myöhemmin osa hautojen merkeistä lahosi, mutta osa poistettiin maastosta tarkoituksella. Erään teorian mukaan hautamerkkien poistamisen taustalla olivat ulkopoliittiset syyt. Toisen teorian mukaan merkit poistettiin, koska haudat kiinnostivat sotaromun keräilijöitä.

Venäläiset olisivat halunneet korjata kaatuneensa Raatteen tien taistelukentiltä pääsiäisen 1940 aikaan, mutta hautaukset olivat siinä vaiheessa jo käynnissä eikä puna-armeijaa haluttu enää päästää rajan yli. Neuvostoliittoon luovutettiin noin 330 kaatunutta, jotka kerättiin pääasiassa Raatteen kylän lähistöltä.

Myöhemmin Neuvostoliitto ei ollut kiinnostunut ukrainalaisten taistelijoiden joukkohautojen paikallistamisesta, vaikka siihen oli mahdollisuus heti jatkosodan jälkeen. Neuvostoliitto miehitti Suomussalmen itäosat syyskuun ja marraskuun 1944 välisenä aikana, jolloin puna-armeija keräsi mm. Raatteen tielle jäänyttä sotaromua, mutta talvisodan kaatuneet jätettiin lepäämään hautoihinsa. Ukrainalaisten kohtalo olikin vuosikymmeniä ainoastaan suomalaisten mielenkiinnon kohteena.

Toisen maailmansodan jälkeen talvisotaa ei haluttu muistella Neuvostoliitossa. Suomalaisten joukko-osastojen sotapäiväkirjoista löytyy tietoja, joista voi saada korkeintaan karkeaa osviittaa kaatuneiden ukrainalaisten määrästä. Sotapäiväkirjojen perusteella ukrainalaisia kaatui monia tuhansia.

Kaatuneiden määrää voi arvioida myös sotasaaliiksi saaduista kivääreistä, joita oli suomalaisen tilastoinnin mukaan yli 5000. Lisäksi Pohjois-Suomen Ryhmän esikunnan sotapäiväkirjoissa on merkintä, että suomalaiset vaihtoivat 1200 kivääriä entisten tilalle. Tuoreemmassa suomalaisessa historiankirjoituksessa on edellä mainittujen tietojen pohjalta arvioitu, että Raatteen tielle jäi ainakin 7000–9000 vihollissotilasta. Tosin luku 17 500 esiintyy edelleen monessa suomalaisessa teoksessa.