Venäläinen muistomerkki

Muistomerkissä isohko risti, johon itkevä nainen nojaa.

Venäjällä talvisotaa ja Raatteen tietä ryhdyttiin käsittelemään avoimesti vasta 1980–1990-lukujen vaihteessa. Uuden aikakauden merkiksi Suomussalmen taisteluissa kaatuneiden venäläisten muistomerkki paljastettiin Raatteen tiellä syyskuussa 1994. Taiteilija Oleg Komovin suunnittelema muistopatsas on omistettu talvisodan Suomussalmen taisteluissa kaatuneille puna-armeijan sotilaille.

Vaikka ajat ja aatteet ovat muuttuneet, vielä nykyäänkin suomalaiset, venäläiset ja ukrainalaiset näkemykset 44. Divisioonan tappioista eroavat huomattavasti toisistaan. Tuoreemmassa suomalaisessa historiankirjoituksessa on arvioitu, että Raatteen tielle jäi ainakin 7000–9000 vihollissotilasta. Venäläisen Juri Kilinin mukaan 44. Divisioonan tappiot eivät olleet niin suuret kuin suomalaisessa historiankirjoituksessa yleensä kerrotaan. Stavkan tammikuussa 1940 määräämän tutkimuskomission mukaan 44. Divisioonan kokonaistappiot olivat 4674 miestä, joista kaatui 1001, haavoittui 1430 ja katosi 2243. Vuodenvaihteessa divisioonan vahvuus oli 13 962 miestä ja Raatteen tien taistelun loppuessa 9288 miestä. Alkuperäinen tavallista pienempi taisteluvahvuus selittyy sillä, että 305. Jalkaväkirykmentin kaksi pataljoonaa olivat muualla. Kilinin mukaan miehiä palasi vielä Stavkan tutkimuksen valmistumisen jälkeen omalle puolelle, mikä pienensi kadonneiden määrää.

 

Stavkan tutkimuskomission mukaan kovimman kohtalon koki Haukilassa lyöty 25. Jalkaväkirykmentti. Rykmentin alkuperäinen vahvuus oli 3296 miestä, joista Neuvostoliittoon palasi ainoastaan 1265. Kokonaistappio oli 2031 miestä, joista 1551 ilmoitettiin kadonneiksi.

Kilinin kanssa lähes identtisiin lukuihin päätyy samojen lähteiden pohjalta ukrainalainen Oleg Bozhko omassa tutkimuksessaan. Bozhkon mukaan tammikuun 1. päivänä 1940 oli 44. Divisioonan vahvuus 14 003 miestä. Tammikuun taisteluissa divisioona menetti yhteensä 4756 miestä, joista 1001 kaatui, 1430 haavoittui, 2243 katosi ja 82 paleltui. Hänenkin tietojensa mukaan yksittäisiä kadonneita sotilaita palasi Neuvostoliiton puolelle vielä tammikuun lopulla.

Raatteen tien osalta venäläinen ja ukrainalainen historiankirjoitus näyttää edelleen nojaavan pitkälti dokumentteihin, jotka syntyivät Stavkan määräämän tutkimuskomission työn tuloksena tammikuussa 1940. Stavkan tilastoihin kaatuneista voi suhtautua vähintäänkin yhtä suurella varauksella kuin suomalaisten talvisodan aikana tekemiin arvioihin.

Raatteen tiellä kaatuneiden kokonaismäärää arvioitaessa tulee huomioida, että Stavkan tutkimuskomission tilastojen lähtökohtana on 44. Divisioonan vahvuus 1. tammikuuta 1940, johon mennessä ukrainalaiset olivat jo kärsineet kahden viikon ajan huomattavia tappioita. Lisäksi Stavkan tilastoista puuttuvat tiedot muista 44. Divisioonan lisäksi Raatteen tiellä toimineista yksiköistä.

Yhteenvetona voi todeta, että Raatteen tiellä kaatuneiden puna-armeijan sotilaiden todellista määrää saadaan tuskin koskaan selville. Kaikki suomalaisissa, venäläisissä ja ukrainalaisissa tutkimuksissa esitetyt luvut perustuvat jossain määrin arvioihin, jotka tehtiin vuonna 1940 sodan ja propagandataistelun keskellä. Suomalaiset kertoivat mielellään 44. Divisioonan täydellisestä tuhosta, minkä tiedon neuvostopropaganda tietenkin pyrki kumoamaan.

Aiheesta on käyty vuosien varrella kiihkeääkin keskustelua erilaisilla foorumeilla, mutta taistelun historiallisen lopputuloksen kannalta sillä ei ole merkitystä: Raatteen tie oli suomalaisten näyttävin voitto talvisodassa.