Olen ajatellut itseäni kokeneena Suomussalmen kävijänä. Vanhempani ostivat mökin Suomussalmelta kymmenisen vuotta sitten, ja siitä lähtien olemme mökkeilleet siellä kaikkina vuodenaikoina. Kun minut kutsuttiin mukaan Kainuun liiton rahoittamalle Elinvoimaa matkailusta – Kuhmo – Suomussalmi -hankkeen vierailulle tutustumaan Suomussalmen esteettömiin kohteisiin, olin innoissani. Ohjelmaamme oli suunniteltu tutustumista kohteisiin Suomussalmen päässä sekä luontoaktiviteetteja Hossan kansallispuistossa.
Ensimmäisenä etappina vierailin itselleni uutena kohteena Patokosken reitillä Ämmänsaaren keskustassa. Hiekkaväylä vaihtui puupitkokseen ja pian askeleet kopisivat Jalonuoman esteettömällä ja tukevalle kalastuslaiturilla. Ihastelin, kuinka kala hypähti nappaamaan vesimittarin veden pinnalta. Saavuttaessamme Sonnikallion hämmästyin, sillä jyrkkänä vedestä kohoavat kalliot olivat niin vaikuttava näky. Enpä ole arvannutkaan, että näin läheltä taajamaa löytyisi näin erämaisia maisemia! Vesi toisti pinnassaan pilvien teräksenvärin ja ainoastaan autojen äänet saivat havaitsemaan, ettei oltu kauempana sivistyksestä. Ehdottoman helppokulkuinen ja maisemiltaan mukavan monipuolinen käyskentelyreitti verrytellä jalkojaan ajomatkan päätteeksi.
Seuraava kohteemme Hiljainen kansa ja sen yhteydessä toimiva Niittykahvila on niin ikään jäänyt minulta aiemmin käymättä. Viehättävästi rakennettu miljöö on esteetön, joten myös pyörätuolilla liikkuva matkakumppanini Anna pääsi katselemaan turvepäisiä hahmoja läheltä. Ne olivat edellispäivänä saaneet kesäasut ylleen ja useat helmat lepattavat tuulessa, pääskyset napsivat hyönteisiä taivaalla. En ole ennen käsittänyt, miten paljon hahmoja onkaan! Ravintolassa nautimme maistuvan ruuan, jossa oli käytetty paikallisia villiyrttejä.
Ajelimme peräkkäin Hossan kansallispuistoon. Se on minulle rakas ja tuttu paikka, jossa olemme vierailleet niin kauan kuin olemme seudulla mökkeilleetkin. Hossa hurmasi minut ensikohtaamisestamme lähtien. Harjumaastot, kirkkaat vedet ja rauhalliset polut ovat houkuttaneet tutkimaan kansallispuistoa enemmän ja enemmän. Nyt retkueemme majoittui mainioon esteettömään Huosiusjärven eräkämppään, joka sijaitsee kauniin mäntykankaan keskellä.
Iltalenkki oli helppo käydä mökiltä käsin ja laaja polkuverkosto onkin minusta Hossan parhaita puolia. Kuljimme hiekkatietä, poikkesimme pyöräreitille ja päädyimme pitkospuille. Ihastelimme kaikessa hiljaisuudessa vaaleanpunaisia suokukkia, valkoisia hillan kukkia ja vaiveron riippuvia kellokukintoja suon laidalla. Sanotaan, että hiljaisuus on kieli, jota pohjoinen puhuu parhaiten. Siltä se juuri tuntui.
Seuraavana aamuna siirryimme Julma-Ölkylle. Tavarat pakattiin kuivapusseihin ja kanootit kannettiin rantaan. Vaikka minulla onkin hyvä ja toimiva proteesi, en silti pääse jalan tutustumaan kaikenlaisiin maastoihin. Kivikkoisella tai juurakkoisella polulla joudun pitämään katseen visusti jaloissa, enkä koe sellaista matkantekoa mielekkääksi. Edellisestä melontaretkestäni oli jo vuosia ja suurin haaste oli silloin päästä kajakkiin ja pois. Tuo vaikeuden kokemus on pitänyt minut pois melomasta, vaikka melonta olisi loistava tapa nähdä ja koe luontoa kaltaiselleni, jolla jalkojen toimintakyky ei kaikkeen taivu. Nyt olinkin innoissani, kun pääsimme kokeilemaan avokanoottia.
Kanoottimme uitettiin laiturin syvennykseen ja melontaoppaamme piti sen paikoillaan. Astelin laiturille ja tarrasin kaksin käsin tiukasti kiinni laiturin metallitukirakenteesta. Se on tarkoitettu helpottamaan meidän heikommankin toimintakyvyn omaavien kanoottiin menoa, sillä siitä on helppo ottaa tukea tai tarvittaessa istahtaa ensin tukilaudalle ennen vesikulkupeliin laskeutumista. Astuin ensin proteesijalalla kanoottiin, se keinahti odottamaani vähemmän. Nostin toisenkin jalkani ja istahdin alas. Tämähän sujui helposti! Vielä melontaparini kyytiin ja menoksi.
Oli hienoa päästä kokemaan näin jylhä paikka vesiltä käsin. Oman pienuutensa kokee selvemmin, kun katselee järvestä jyrkkinä ja pystysuorina kohoavia kallioseinämiä. Vesi ei ole itselleni kotoisin elementti, mutta onneksi tuuli kylpi vain välillä järven vedessä eikä laineita ollut nimeksikään. Veden liplatus kanoottia vasten, auringon suudelmat kasvoilla, kirkas järvivesi tekevät yhdessä aika täydellisen retkielämyksen kenelle tahansa!
Kanootista pois nouseminen sujui yhtä lailla helposti tukirakenteesta itseni ylös ponnistamalla. Hymyilytti elämyksen ilosta. Seuraavana päivänä opin, että Hossassa on näitä esteettömiä laitureita enemmänkin: Julma-Ölkyn lisäksi Nurmiselän, Jatkonjärven ja Pitkä-Hoiluan melonta-/venelaiturit. Nämä täytyy ehdottomasti pitää mielessä!
Luontokeskuksella vietetyn ruokatauon jälkeen ajelimme Aittojoen pysäköintialueelle. Minulle oli varattuna Paralympiakomitean apuvälinetoiminnan Vuokatin toimipisteestä sähköavusteinen maastokäsipyörä. Aiempi kokemukseni käsipyöristä rajoittuu viime marraskuiseen kokeiluuni, kun vuokrasin mökkilomalle mukaan asfalttipyörän. Voi pojat, sen kanssa Suomussalmen hiekkatiet ja metsäautotiet olivat rankkoja! Nyt sähköavusteisuus tuntui heti helpolta.
Matkakumppanini Anna oli liikkeellä omalla maastosähköpyörätuolillaan ja huoltojoukkomme tavallisilla maastopyörillään. Viiletin menemään kestohymy kasvoillani. Noina hetkinä minun oli mahdollista tavoittaa mikä on se taika, joka nopeatempoisissa liikuntalajeissa ihmisiä viehättää ja koukuttaa. Mikä vapauden ja keveyden tunne täyttää sielun, kun pystyy liikuttamaan itseään nopeaa vauhtia! Mietin, kuinka käsipyöräily on avannut minulle uuden oven, josta en ole aiemmin tajunnut kurkistaakaan.
Pyöräilimme Aittojoelta Kokalmukselle evästelemään ja takaisin, yhteensä n. 10 km matkan. Tämä lenkkipätkämme kulki pääosin metsäautotietä ja on vain pieni osa Sininen saavutus 50 km:n maastopyöräilyreittiä, joka on myös saanut Kansainvälisen maastopyöräliiton IMBA:n myöntämän arvokkaan EPICS-tittelin. Evästelypisteemme Kokalmuksen tienoo on valtavan kaunista neulaspolkuineen ja rantoineen. Oli mielenkiintoista kokeilla miten pyörän kanssa sujuu juurakkoisemmilla metsäpoluilla: hyvin tietenkin! Kun Aittojoen parkkipaikalla pakkauduimme jälleen autoihin, jäin miettimään pääsisiköhän koko Sinisen saavutuksen reitin käsipyörällä.
Toisen yön majoittumisemme hoitui modernissa esteettömässä Hossan Lumon mökissä, jonka terassilta saattoi katsella, kuinka aurinko värjäsi mäntyjen runkoja kullallaan. Vielä lähtöaamuna kävimme Lihapyörteen esteettömällä polulla kuuntelemassa virtaavaa vettä ja lounastamassa Jatkonjärven esteettömällä taukopaikalla.
Viikonlopun jälkeen olo oli väsynyt ja inspiroitunut. Suomussalmi pääsi yllättämään minut ja näytti uusia paikkoja, antoi uusia elämyksiä. Luonnonläheisyys näkyy kaikessa toiminnassa. Kun hiljaisuus, rauhallisuus ja puhtaat, kirkkaat vedet ovat eksotiikkaa jo näin Etelä-Suomesta tulevalle, mitä ne ovatkaan kauempaa matkustaville. Olen innoissani päästessäni rummuttamaan eteenpäin ilosanomaa Suomussalmen erilaisista mahdollisuuksista myös muille vammaisille. Toivon esteettömille melontalaitureille ja reiteille paljon käyttöä, sillä silloin myös paine niiden kunnossapitoon säilyy. Luontosuhteen luominen ja ylläpito kuuluvat kaikkien oikeuksiin, joten kunpa useampi toimintarajoitteinen rohkaistuisi kokeilemaan erilaisia tapoja harrastaa luonnossa. Melonta- ja pyöräilykokemuksia kauniissa maastoissa voin suositella ihan kaikille, vammaisille tai vammattomille.
Tiina Nopanen
Kirjoittaja on keravalainen amputoitu retkeilijä ja Suomen Ladun ulkoilulähettiläs, joka haluaa pitää ääntä luontoretkeilyn ihanuudesta ja soveltumisesta kaikenkuntoisille.
Artikkeli ja vierailu Suomussalmelle on toteutettu osana Elinvoimaa matkailusta – Kuhmo Suomussalmi -hanketta kesäkuussa 2023.
