Lehtovaaran muistomerkki

Pohjois-Suomessa puna-armeijan lähtötavoitteena oli ”esiintyä viimeistään kolmen viikon kuluttua Tornionjoella”. Suomussalmen korkeudella operoineet puna-armeijan divisioonat kuuluivat 9. Armeijaan (47. Armeijakunta ja Erityisarmeijakunta), jonka tehtävänä oli hyökätä kohti Oulua.

Päähyökkäys suuntautui Kuhmoon, ja Suomussalmelle kohdistui aluksi ns. avustava hyökkäys. Suomussalmella 163. Divisioonan tehtävänä oli valloittaa nopeaan tahtiin kirkonkylän, Ämmänsaaren ja Hulkonniemen muodostama logistisesti tärkeä keskus. Tämän jälkeen oli määrä edetä Puolangan kautta Ouluun. Seuraavaksi vuorossa olisi ollut Tornio ja Ruotsin raja, jolloin Suomen maayhteydet länteen olisivat poikki.

Alun perin 44. Divisioona piti keskittää Repolan suunnasta Kuhmoon hyökänneen Erityisarmeijakunnan käyttöön, mutta joulukuun taistelujen kehitys heitti ukrainalaiset Suomussalmelle 163. Divisioonan tueksi. Ukrainalaisdivisioona saapui taistelualueelle kaksi viikkoa myöhemmin kuin kolme muuta 9. Armeijan divisioonaa.

Puna-armeijalla oli Suomussalmen lohkolla taistelujen aikaan kolme komentoporrasta, joiden esikunnat olivat ennen joulukuun lopun ratkaisutaisteluja Juntusrannassa (9. Armeija), Kiannanniemellä (47. Armeijakunta) sekä Hulkonniemessä Roinilassa (163. Divisioona) ja Vasovaarassa (44. Divisioona).

47. Armeijakunta antoi 163. Divisioonalle sodan ensimmäisen taistelukäskynsä 27. marraskuuta 1939. Alun perin divisioonan päävoimien oli määrä hyökätä Suomussalmelle Raatteen tien suunnasta, mutta komentaja Zelentsov muutti viime hetkellä suunnitelmaa. Päähyökkäyssuunnaksi valittiin Juntusranta, kun taas Raatteen tielle keskitettiin pienempi taisteluosasto. Ylemmät tahot eivät puuttuneet Zelentsovin poikkeamiseen käskystä, sillä prioriteettina oli hyökätä yllätyksellisestä suunnasta.

Hyökkäys Lonkasta kohti Juntusrantaa alkoi 30. marraskuuta aamuyhdeksältä. Puna-armeijan 662. Jalkaväkirykmentti (noin 3000 miestä) ja divisioonalle alistettu 81. Vuoristojalkaväkirykmentti (noin 1500 miestä) ylittivät rajan Karttimon rajapuomin kohdalta.

Karttimon rajapuomilla ei ollut kiinteää vartiointia, vaan siitä vastasi päivittäinen partio. Ensimmäisen havainnon vihollisesta tekikin siviili. Arolan talon emäntä Lempi Seppänen huomasi lähestyvät venäläiset joukot, haali nopeasti kolme lastaan vesikelkkaan ja kiiruhti Kulmajärven kautta ja Juntusjärven yli Juntusrantaan. Hän toi suomalaisjoukoille ensimmäisen tiedon Neuvostoliiton hyökkäyksestä. Suomalainen partio kohtasi hyökkääjän kärjen purolla Lehtovaaran lähellä, jossa ammuttiin ensimmäiset talvisodan laukaukset Juntusrannan suunnassa.

Ensimmäisen taistelukosketuksen jälkeen suomalaiset kävivät venäläisten kanssa muutamia kahakoita, mutta muuten vihollinen pääsi Juntusrantaan jopa rauhallisissa merkeissä. Vain osa siviileistä ehti karkuun. Rohkeimmat Juntusrannan asukkaat pakenivat pakon edessä vihollisen tieltä pitkin heikkoa järvenjäätä ja suomalaisten linjojen läpi.

Joulukuun alussa puna-armeija tiedotti juhlavasti valloittaneensa Juntusrannan kaupungin. Todellisuudessa Juntusranta oli syrjäinen kylä noin 50 kilometriä linnuntietä Suomussalmen kirkonkylästä koilliseen. Talvisodan aikaan Juntusrannassa oli 13 asuintalon lisäksi kauppa, pankki ja koulu, jossa oli toisen rajaosaston komentopaikka. Tärkein yhdysside kirkonkylään oli Kiantajärvi, jonka kautta kuljettiin kesällä veneellä ja talvella jäätä pitkin.