Elias Lönnrot ja kalevalaisuus

Tiesitkö, että Suomussalmen ja koko Kainuun seutu on vahvasti yhteydessä Kalevalaan?

Monet paikalliset paikannimet ja perinteet ovat jättäneet jälkensä eepokseen ja paikalliset asukkaat ovat ylpeitä siitä, että heidän alueeltaan on periytynyt osia Kalevalan historiaan.

Podcastsarjan jaksot on myös kuunneltavissa Spotifysta & Youtubesta, löydät ne nimellä Tarinoita Kainuun korpimailta.

 

Kuvassa Tarinoita Kainuun korpimailta logo jossa on valkoisella mäntyjä ja kuusia. Lisäksi kuvassa Paavo Keränen istuu rappusilla polku niminen kirja kädessä. Mervi Seppänen seisoo kuvassa ja katsoo kameran ohi Kajaanin Raatihuoneen edessä. Lisäksi kuvaan on kirjoitettu podcast jakson nimi Elias Lönnrot ja kalevalaisuus sekä ääninäyttelijöiden nimet.

Elias Lönnrot ja kalevalaisuus

Tarinoita Kainuun korpimailta podcastsarjan neljännen jakson aiheena on Elias Lönnrot ja kalevalaisuus. Jakson aikana pääsemme tutustumaan Elias Lönnrot -seuran varapuheenjohtaja Paavo Keräsen johdolla kulttuurihistorialliseen Vienan reittiin, jota pitkin myös Elias Lönnrot kulki runonkeruumatkoillaan. Jakson juontajana toimii Mervi Seppänen. 

 

Tarinoita kainuun korpimailta – podcastsarja

Tarinoita kainuun korpimailta – podcastsarja on tuotettu osana Kulttuurihistoriasta nostetta Suomussalmen ja Kainuun matkailuun -kehittämishanketta, jonka tavoitteena on parantaa alueen kulttuurihistoriallisten kohteiden saavutettavuutta ja tunnettuutta digitaalisin keinoin. 

Podcastsarja on tuotettu yhteistyössä Kainuulaisen tuotantoyhtiön Hyddan kanssa. Hydda tarjoaa sisällöntuotanto palveluita digitaalisiin kanaviin.

Sarjan jaksot on käsikirjoittanut hankkeen projektipäällikkö Darja Korhonen yhteistyössä Suomussalmen matkailuoppaiden kanssa.

Yhteistyössä

Kainuun liitto logo
Suomussalmi logo
KAMK logo