Purasjoki-linja ylhäältä kuvattuna. Raatteentie Suomussalmen taistelu

Suomussalmen sotahistoria ja taistelut

Talvisodan (30.11.1939 – 13.3.1940) Suomussalmen ratkaisevat taistelut käytiin 30.11.1939 – 10.1.1940.
Tämän jälkeen käytiin rajan pinnassa muutamia pieniä kahakoita, joista merkittävin oli
puna-armeijan vuosipäivänhyökkäys 21. – 23.2.1940 Raatteeseen.
Sotatoimialueeseen kuului lähes koko itäinen osa Suomussalmesta, lähinnä tieurat Juntusranta-Kiannanniemi-kirkonkylä-Raate.

 

Kansainvälinen tilanne ja Suomi 1930-luvun lopulla

Vuonna 1938 kansallissosialistisen Saksan harjoittama politiikka alkoi muuttaa Euroopan karttaa. Ensimmäisenä näytteenä siitä oli 13.3. tapahtunut Itävallan liittäminen Saksaan.
Saksa ja Neuvostoliitto solmivat hyökkäämättömyyssopimiksen 23.8.1939, jolloin valtapoliittinen tasapaino Euroopassa muuttui. Suursodan uhka kasvoi, ja Suomi antoi puolueettomuusjulistuksen 1.9.1939 Saksan hyökätessä samana päivänä Puolaan.

Neuvostoliitto vaati alueita Baltian mailta Leningradin turvallisuuden tehostamiseksi. Myös Suomi joutui aluevaatimusten kohteeksi. Suomen olisi tullut siirtää rajaa Karjalan kannaksella kauemmaksi Leningradista. Itä-Karjalasta annettavaa aluekorvausta vastaan olisi Suomen luovutettaviin alueisiin kuulunut lisäksi Suomenlahden eräät saaret ja osa Kalastajasaarennosta. Lisäksi Hankoniemi oli Neuvostoliiton vuokrauskohteena. Esityksiin suostuminen sellaisenaan ei ollut Suomen hallituksen mielestä oikea ratkaisu harjoitetun puolueettomuuden ja puolustusmahdollisuuksien heikentymisen vuoksi. Suomen tekemistä myönnytyksistä huolimatta ei Moskovan Neuvotteluissa päästy Neuvostoliittoa tyydyttäviin ratkaisuihin.

Käänne pahempaan tapahtui 26.11.1939, jolloin Neuvostoliitto jätti Suomelle nootin syyttäen tätä ns. Mainilan laukauksista. Nootissa väitettiin Suomen tulittaneen Mainilan kylää kyseisenä päivänä. Suomi kiisti väitteen. 28.11. Neuvostoliitto irtisanoi hyökkäämättömyyssopimuksen ja ilmoitti Suomen toistuvien rajaloukkausten vuoksi katkaisevansa diplomaattisuhteet Suomeen. Alkoi talvisota. Neuvostoliiton joukot ylittivät Suomen rajan aamulla 30.11.1939.

 

Tilanne Kainuussa ja Suomussalmella syksyllä 1939

Kainuun rajavartiosto (KR) vastasi varusmiesten ja reserviläisten koulutuksesta sekä rajavartioinnista, Kainuun suojeluskuntapiiri vapaaehtoisesta maanpuolustustyöstä Suomussalmen alueella. Ylimääräisten harjoitusten (YH) toimeenpanemisesta annetun käskyn mukaisesti perustettiin SUOMUSSALMEN HARJOITUSKESKUS (Su.HK). Sen päällikkönä toimi everstiluutnantti Leo Kyander, KR:n komentaja ja samalla Kainuun Sotilaspiirin päällikkö. Miehistö koottiin Suomussalmelta, Puolangalta, Hyrynsalmelta, Ristijärveltä, Kajaanista ja Vuolijoelta.

Su.HK:n esikunta toimi matkustajakoti Kalevan talossa Suomussalmen kirkonkylässä, ja joukot sijoitettin kirkonkylään, Karhulanvaaran pappilaan, lastenkoti Betaniaan Haukiperään, Ämmänruukille rajavartioston kasarmille ja Raatteen suunnalle Mattilan taloon. Harjoituskeskuksen kokonaisvahvuus oli 1679 miestä sekä joukko suomussalmelaisia lottia, jotka alkuvaiheessa muonittivat koko henkilöstön. Harjoitusten kohteena olivat komppaniakohtainen taistelukoulutus, marssiharjoitukset täysissä kenttävarusteissa, pataljoonan kaksipäiväinen sotaharjoitus, aseiden tarkkuutus ja kenttälinnoitustyöt. Kenttälinnoitustöitä rajalla haittasi Suomen ja Neuvostoliiton välinen vuoden 1922 rajarauhasopimus, joka esti isohkojen taistelujoukkojen jatkuvan pitämisen rajavyöhykkeellä, joka oli silloin paljon leveämpi kuin nykyinen vyöhyke. Suomalaiset kunnioittivat tätä sopimusta, ja niinpä joukot kuljetettiin päivittäin työhön majoituspaikoilta.

 

Rajavartiointi YH:n aikana

Rajan vartioinnin tehostamiseksi luotiin YH:n aikana oma organisaatio: I Rajaosasto (I RO) ja II Rajaosasto (II RO).

I Rajaosasto päällikkönään reserviluutnantti E. Lehto sai hoitaakseen eteläisen painopistesuunnan, leveydeltään 69 km. Sen I joukkue oli Kuivajärvellä, II J Hyryssä, III J Likoharjussa, IV J Raatteessa, Puraksessa ja Salmijärvellä sekä konekivääripuolijoukkue Mattilassa. I RO:ssa oli kaikkiaan 244 miestä ja heidän lisäkseen 118 suojeluskuntalaista. Osaston komentopaikka oli Likoharjussa, Raatteen tien varressa.

II Rajaosasto päällikkönään reservivänrikki M Elo sai vastattavakseen pohjoiskaistan, jonka leveys oli noin 80 km. II RO:n vahvuus oli vain vahvennettu joukkue, yhteensä 42 miestä. Joukkueen komentopaikka oli Juntusrannassa.

 

Sota syttyy

Sodan syttyessä Su.HK:sta muodostettu Erillinen Pataljoona 15 (Er.P 15) joutui ottamaan vastaan Neuvostoliiton 163. Divisioonan (n. 17 000 miestä) hyökkäyksen. Kunnan pohjoisosassa Juntusrannan Lehtovaarassa hyökkäsivät Jalkaväkirykmentit (JR) 81 ja 662 ja Raatteessa JR 759. Neuvostodivisioonan ensimmäinen tavoite oli Suomussalmen kirkonkylä, jonka jälkeen aikomus oli jatkaa kohti Oulua ja katkaista Suomi sen kapeimmalta kohdalta.

 

Talvisodan taistelujen kulku – viivyttäen kohti Suomussalmen kirkonkylää

Neuvostojoukkojen aloittaessa hyökkäyksensä 30.11. aamulla oli Raatteen vartiolla vain pari ryhmää. Osasto vetäytyi lyhyen kahakan jälkeen Myllypuron viivytyslinjalle, jossa puolustuksessa oli pari kiväärijoukkuetta miehiä. Neuvostoliittolaisten jatkaessa hyökkäystä ja ryhtyessä saartamaan viivytysasemia suomalaiset vetäytyivät n. kello 15.00 Purasjoki-linjan läpi Likoharjun taloon lepäämään. Menetykset taisteluissa rajoittuivat muutamaan haavoittuneeseen. Purasjoki-linja miehitettiin kirkonkylästä saapuneilla apuvoimilla, joita oli neljä kiväärijoukkuetta vahvennettuina 8 konekiväärillä ja kranaatinheitinosastolla. Yksi joukkue oli reservinä.

Puraksen suunnalla, Jänismaalla oli yksi kiväärijoukkue, kaksi pioneeriryhmää, konekivääripuolijoukkue, pataljoonan kaasunsuojeluelin ja neljä rajavartiomiestä. Kuhmon tien suunnalla oli kaksi joukkuetta ja pioneeriryhmä. Pioneerit räjäyttivät Kattilakosken sillan illalla.
Joulukuun 1.-3. päivinä käytiin menestyksekkäät torjuntataistelut tien läheisyydessä, mutta uhka kasvoi Puraksen suunnalta, jonne jouduttiin siirtämään lisäjoukkoja. 3.12. neuvostojoukot hyökkäsivät tykistön ja heittimistön tukemina puolustuslinjaa vastaan.

Iltapäivän ensi tunteina hyökkääjien onnistui kiertää puolustusasema pohjoisesta, mutta tilanne saatiin selvitetyksi. Uhkaavan tilanteen johdosta Purasjoki-linja jouduttiin kuitenkin 3. – 4.12. jättämään. Joulukuun 3. päivänä Suomussalmelle oli saapunut lisäjoukkoja Kajaanista, mm. Kenttätäydennysprikaatin IV pataljoona.

Mattilan maastossa (n. 10 km Purasjoelta länteen) oli seuraava puolustuslinja. Tähän Kokkojärven-Teerisen-Pyöreäisen kapeikkoon saatiin aikaan jo huomattavasti vahvempi miehitys kuin oli ollut Purasjoella. Suomalaisilla oli jo niin paljon joukkoja, että voitiin ryhtyä 5.12. vastahyökkäykseen. Hyökkäys oli kuitenkin keskeytettävä illansuussa, ja joukot palasivat Mattilan linjalle 6.12.kuluessa.

 

Pohjoisosan taistelujen kulku 30.11. – 7.12.1939

Suomalaisten suureksi yllätykseksi neuvostojoukot hyökkäsivät Suomussalmella rajan yli myös Juntusrannan suunnalla Lehtovaarassa. Siellä kotonaan olleet siviilit havaitsivat rajanylityksen ja veivät sanan Juntusrannan kylässä olleille suomalaisille. Noin kello 10 vänrikki Elo ilmoitti kirkonkylään Er.P. 15:n komentopaikkaan taistelujen alkamisesta. Iltapäivällä Juntusrannan kylä joutui neuvostojoukkojen käsiin – vähäisten suomalaisjoukkojen perääntyminen länteen oli alkanut.

Joulukuun 1. – 3. päivinä käytiin viivytystaisteluja Salovaaran, Keträn, Linnansalmen ja Kiannanniemen alueilla. 3.12. suomalaisjoukot saivat ensimmäiset vahvistukset Kaapinsalmella. Suomalaiset eivät kuitenkaan pystyneet pitämään asemiaan, ja 4.12. neuvostojoukot saavuttivat Suomussalmi – Kuusamo -maantien Palovaarassa.

Palovaarassa (5.12.) neuvostojoukot suuntasivat hyökkäyksensä sekä pohjoiseen (JR 662) että etelään Suomussalmen kirkonkylää kohti (JR81). Vasta nyt suomalaiset olivat lopullisesti selvillä 163 D:n ryhmityksestä. 5.12. oli suomalaisille kova päivä: neuvostojoukot olivat edenneet 15 km Käpylästä Kuurtolaan. Suomussalmen kirkonkylä oli jo varsin lähellä. 6. – 7.12. käytiin kiivaita taisteluja Myllypurolla ja Kovajärven kannaksella, jonne oli saatu lisää vahvistuksia. Voimakkaan tykistötulen ja miesylivoiman turvin neuvostojoukkojen onnistui murtaa nämä linjat 6.12. illalla, ja suomalaiset vetäytyivät Kylänmäen tienhaaran maastoon. Nämäkään linjat eivät kestäneet hyökkääjän tykistön suorasuuntaus- ja panssarivaunujen tulitusta ja niidensuojassa hyökkäävää jalkaväkeä. Muutamien väijytysten jälkeen, illansuussa 7.12., suomalaiset siirtyivät puolustukseen Kiantajärven vesistön etelä- ja länsirannalle. Neuvostojoukkojen tie kirkonkylään, jonka suomalaiset olivat sytyttäneet palamaan, oli vapaa.

Palovaarasta pohjoiseen suunnannut JR 662 pysäytettiin Piispajärvellä, jossa taisteltiin 6. – 26.12. Suomalaisten puolustuksesta vastasi aluksi Kuusamosta siirretty Er.P 16, jonka avuksi joulun tienoilla saapui JR 65 everstiluutnantti Mandelinin johdolla. Pohjoisen osan taistelujoukot tunnetaan Ryhmä Sutena joulun jälkeisen hyökkäysvaiheen aikana nimettynä johtajansa everstiluutnantti Paavo Susitaipaleen mukaan.

 

Kirkonkylä menetetään

Joulukuun 7. päivänä suomalaisten oli irtauduttava Mattilasta ja siirryttävä Haukiperään, Kiantajärven vesistön etelärannalle. Syynä tähän oli pohjoisrintaman tilanne: neuvostojoukot olivat valloittaneet Suomussalmen kirkonkylän, ja suomalaiset olivat vaarassa joutua saarroksiin. Ensimmäinen vaihe taisteluissa Raatteen tien suunnalla oli ohi. Neuvostorykmentit pääsivät yhtymään kirkonkylässä, jonka suomalaiset olivat sytyttäneet palamaan vetäytyessään kirkonkylältä. Kaikki suomalaiset joukot vetäytyivät 8.12. kuluessa Kiantajärven vesistön etelärannalle puolustukseen. Sen painopiste oli Haukiperän lossin lähimaastossa, jossa aloitettiin heti puolustuksen lujittamistyöt.

Joulukuun 8. sujui suhteellisen rauhallisena, mutta 9.12. aamuhämärissä onnistui neuvostojoukkojen tykistön ja kranaatinheittimistön tulen suojassa ylittää salmi ja saada aikaan murtuma suomalaisten asemiin ja päästä tienhaaran maastoon. Jää ei kuitenkaan kantanut panssarivaunuja eikä muuta raskasta kalustoa. Suomalaisten onnistui nopealla vastahyökkäyksellä lyödä hyökkääjät takaisin.

Suomussalmen taistelijat saivat kaivatun avun, kun eversti Hjalmar Siilasvuo saapui joukkoineen 9.12. illalla Suomussalmelle. Suomalaisia oli tällöin yhteensä viisi pataljoonaa, kolme erillistä komppaniaa ja kaksi tiedusteluosastoa, mutta tykistö ja panssaritorjunta-aseet puuttuivat.

 

Suomalaiset ottavat aloitteen

Siilasvuo sai yksinkertaisen toimintaohjeen: hyökätä ja lyödä Suomussalmen kirkolle edennyt neuvostodivisioona.

Hyökkäys kirkonkylään alkoi 11.12.1939. Everstiluutnantti J. Mäkiniemen komentaman JR 27:n hyökkäys suuntautui idästä kaartaen kirkonkylän eteläpuolelle. Puoleen päivään mennessä saavutettiin PALOVAARASSA Kuhmon – Suomussalmen tie (Raatteen tie).

Pääjoukko kääntyi nyt kohti kirkonkylää, jota vastaan hyökkäystoimet kestivät tässä vaiheessa 18.12. saakka, mutta lopullista ratkaisua ei saatu aikaan.

Siilasvuo suuntasi hyökkäyksensä painopisteen Hulkonniemelle, jossa oli taisteltu pienemmin joukoin 11.12. lähtien. Tilanne Hulkonniemessä ratkesi vasta 28.12., kun neuvostojoukot irtautuivat ja vetäytyivät pitkin Kiantajärven jäätä Juntusrantaan. Samantien myös Suomussalmen kirkonkylä jäi suomalaisille. Vähän ennen ratkaisua saapui Siilasvuolle lisävoimia, kun täydennysjoukoista muodostuneet JR 64 ja JR 65 kuljetettiin Suomussalmelle. Eversti Siilasvuon joukoista muodostettiin 9. Divisioona.

Kirkonkylän taistelujen aikana Siilasvuo suojasi selustansa Raatteen suuntaa KUOMAJOELLA. Tänne ryhmitetty Osasto Kontula (n. 300 miestä) suoritti tehtävänsä pysäyttämällä pitkin Raatteen tietä lähestyvän tuoreen neuvostoliittolaisen valiodivisioonan (44. D:n) kärjen.

 

Raatteen tiellä taistellaan

Kun taistelut kirkonkylästä pohjoiseen olivat kääntyneet suomalaisten eduksi, Siilasvuo keskitti kaikki irti saatavat voimansa Raatteen tielle, joka oli neuvostoliittolaisten hallussa Kuomanjoelta Likoharjulle. Pääosa neuvostojoukoista oli Haukilan maastossa.

Siilasvuon suunnitelma oli jälleen yksinkertainen ja selväpiirteinen: neuvostojoukkojen yhteydet rajan taakse oli katkaistava, joukot oli paloiteltava osiin ja syntyneet motit tuhottava. Suunnitelman toteuttamiseksi avattiin Alanteenjärven – Vuokkijärven jäälle autotie, jota käytettiin joukkojen keskittämisessä ja niiden huoltamisessa.

Siilasvuon joukkojen hyökkäys alkoi vuoden 1940 alussa. Hyökkäyksen painopiste suunnattiin Haukilaan, mihin hyökättiin sekä etelästä että pohjoisesta. Raatteen tie saatiinkin katkaistua Haukilan itäpuolella. Samaan aikaan tuhottiin Haukilan kaakkoispuolella Sanginlammilla ja Eskolassa Kuhmon tien suunnassa olleet neuvostojoukot. Passiivisina asemissaan pysyneet neuvostojoukot olivat joutumassa saarroksiin HAUKILAN, KARILAN, TYYNELÄN ja MATTILAN alueilla.

Raatteen ratkaisutaistelut alkoivat 5.1.1940. Rajan tuntumassa suomalaiset hyökkäsivät tielle Raatteen vartion maastossa noin komppanian voimin ja sen länsipuolella noin pataljoonan voimin Likoharjuun, joka saatiin vallatuksi useiden yritysten jälkeen.

Purasjoen silta tuhotuksi seuraavana päivänä. Samaan aikaan Siilasvuon soturit hyökkäsivät myös Kokkojärven ja Teerisen kannakselle. Kaikki nämä taistelut nopeuttivat ratkaisua, joka tapahtui Haukilassa neuvostojoukkojen tuhoutuessa suomalaisten hyökätessä.

44. Divisioonan kolme rykmenttiä olivat sulloutuneena hyvin suppealle alalle. Kun tie idempänä oli katkaistu, olivat neuvostoliittolaiset käytännöllisesti katsoen motissa. Ainoa heikompi suunta oli Puraksen suunta, mutta sekin saatiin tukittua. Haukilan motin, samoin koko Raatteen suunnan mottien, ankarat tuhoamistaistelut käytiin 5. – 7.1.1940.

Jäljellä oli enää alueen puhdistus, ja 10.1.1940 iltaan mennessä taistelut Suomussalmella olivat päättyneet. Neuvostojoukkojen läpimurto länteen oli epäonnistunut.

Tämän jälkeen Suomussalmella oli ainoastaan partiointia ja kahakoita, joista suurin oli neuvostojoukkojen kolmella pataljoonalla suorittama hyökkäys puna-armeijan vuosipäivän johdosta 21. – 23.2.1940 Raatteeseen. Pääosa Siilasvuon joukoista siirrettiin Kuhmon rintamalle ja Laatokan Karjalaan, missä ne joutuivat erittäin ankariin taisteluihin.

Rauha astui voimaan 13.3.1940 klo 11.00. Rajan kulku Suomussalmella säilyi ennallaan. Tappiot olivat molemmin puolin huomattavat: neuvostodivisioonat menettivät kaatuneita noin 23.000 miestä, ja suomalaiset noin 800 miestä.

Suomussalmen sotahistoria

Siviiliväestön asema YH:n aikana ja sodan sytyttyä

Huolimatta sotilaallisen toimintavalmiuden lisääntymisestä ja poliittisen tilanteen kärjistymisestä siviiliväestö pysyi paikalleen. Evakuointiin ei ollut kiinnitetty huomiota, kuten oli tehty mm. Karjalan kannaksella. Rajan tuntumassa Suomussalmella oli tiettömien taipaleiden takana taloja, joista lähteminen sulan aikana oli hyvin hankalaa ja hidasta. Taloihin jäi naisia, lapsia ja vanhuksia, joiden oli tultava toimeen omin avuin talven lähestyessä ja kaiken epävarmuuden keskellä, sillä miehet oli kutsuttu ylimääräisiin harjoituksiin.

Rajanpinnan väestö eli 30.11.1939 tavanomaista talviarkipäivän aamua. Neuvostoliiton hyökkäys tulikin sitten siviiliväestölle täytenä yllätyksenä. Syrjäisistä ja tiettömistä paikoista ei nopeaa evakuointia olisi voitu millään suorittaa. Asukkaat oli jätettävä hyökkääjän haltuun kansainvälisen oikeuden takaamaan suojaan. Kauempana rajasta väestö omatoimisesti hakeutui teiden varsille, josta jatkokuljetukset sisämaahan jotenkuten voitiin järjestää. Omaisuus oli kuitenkin jätettävä paikalleen. Siellä, missä evakuointiin oli mahdollisuus ja taistelutilanne salli, rajaosaston miehet toimivat siviilien apuna.

Hyökkääjien vangeiksi Suomussalmella jäi 266 siviilihenkilöä, jotka siirrettiin rajan taakse Kintismäen työleirille. Siellä menehtyi 13 ihmistä. Eloonjääneet palautettiin takaisin Suomeen kesäkuussa 1940.

Suomussalmen pitäjän rakennukset poltettiin sitä mukaa, kun suomalaiset joutuivat peräytymään. Pahinta tuhoa kärsivät hyökkäysurina olleiden teiden varret – Raatteen tie, Suomussalmen kirkonkylästä Kuusamoon johtava tie Piispajärvelle saakka sekä Juntusranta ja sen ympäristö. Lisäksi poltettiin Ylä- ja Ala-Vuokki, Saarivaara, Kuivajärvi ja Marjokylä. Kaiken kaikkiaan Suomussalmen kunnan alueella poltettiin n. 270 taloa. Tuhojen rahallista arvoa ei voida mitata.

 

Lopuksi

Suomussalmen ja Raatteen tien taistelut osoittivat, että teknillinen ylivoima ei talvella päässyt vaikuttamaan, vaan ratkaisun toi jalkaväen taistelija ja hänen tottuneisuutensa metsätaisteluihin. Neuvostosotilas taisteli loppuun asti, sillä hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa.

Suomussalmella Raatteen tien itäpässä sijaitseva Raatteen Vartiomuseo on entisöity vuoden 1939 asuun. Museoksi vartiorakennus avattiin kesällä 1988. Tien länsipäässä sijaitsee Raatteen Portti jossa on Talvisotamuseo ja Talvisodan Monumentti. Karhulanvaaralla sijaitsee Alvar Aallon suunnittelema Talvisodan muistomerkki eli Liekkipatsas.

Raatteen tielle järjestetään opastettuja kiertoajeluja tilauksesta.