Tauon paikka? Lue vinkit Suomussalmen parhaisiin pysähdyspaikkoihin

Kesälomareissaajalle kertyy lukuisia autossa vietettyjä kilometrejä. Välillä täytyy kuitenkin pysähtyä tankkaamaan, syömään ja joskus ihan vain nauttimaan hetkestä. Suomussalmi on monelle Viitostietä matkaavalle ehdoton taukopaikka. Missä sinä aiot käydä tänä kesänä?

Niittykahvila & Hiljainen kansa

Hiljainen kansa on monelle tuttu nähtävyys, mutta tiesitkö, että kesäisin tuhatpäisten hahmojen luona palvelee myös Niittykahvila & ravintola? Raikas lounas ja aidossa voissa paistetut muurinpohjalätyt vievät taatusti lomatunnelmaan!

 

Kanttiini Päämaja

Käsintehtyjen tuoreiden munkkien makoisaa houkutusta ei voi vastustaa. Jos kaikki Raatteen Portilla leivotut munkit laitettaisiin samaan kasaan, herkkukeko olisi melkoinen, sillä munkkeja on leivottu jo vuodesta 1992 lähtien tällä samalla paikalla. 

Kanttiini Päämajassa voi matkailija levähtää ja nauttia tuoreen kahvin ja paikan päällä leivottujen makeitten ja suolaisten leivonnaisten mausta.

 

Ämmän leipä Oy

Hyvä lounaspaikka löytyy Suomussalmen Ämmänsaaresta, kauniin Kiantajärven rannalla olevasta Jalonniemi-talosta. Bensa-aseman lisäksi täällä on muun muassa makeisia myyvä tehtaanmyymälä sekä Ämmän Leipä, joka tarjoaa tuhdin buffet-lounaan.

 

Raatteen koulun kahvila-ravintola Luokka

Keväiset päivät suuntaavat ajatukset jo tulevaan kesään. Majoitusta tarjoamme toukokuun puolivälistä lähtien ja Ravintola Luokka on avoinna 1.6.2022 alkaen. Uutuutena vohvelit hillolla ja kermavaahdolla…Nam!

 

Hiljainen Kansa

Hiljainen Kansa

Visit Suomussalmi Nähtävyys

Hiljainen Kansa on kummallinen näky; Noin tuhat turvepäistä hahmoa seisomassa hiljaisina Käpylän pellolla Viitostien varrella.…

Jalonhelmi Kahvila-Ravintola

Jalonhelmi Kahvila-Ravintola

Jalonhelmi Kahvila-Ravintola Ravintola

Hyvää ruokaa, herkkuja ja tuliaisia kauniilla paikalla Kiantajärven rannalla. Ruoka-annokset voi tilata ennakkoon nautittavaksi paikan…

Ämmän hotelli

Ämmän hotelli

Tilausmatkat Oy / Matka Moilanen Majoitus

Ämmän hotelli tarjoaa edullista majoitusta kahdessa kerroksessa. Hotellissa on myös yhteinen sauna, tilava kylpyhuone sekä…

Muutakin kuin taukopaikka? Suomussalmella riittää elämyksiä pidempääkin reissua varten. Tutustu elämyksiin!

Raatteen Vartiomuseo

Raatteen Vartiomuseo

Visit Suomussalmi Nähtävyys

Raatteentien päässä sijaitseva Vartiomuseo on entisöity vuoden 1939 asuun. Se kertoo rajavartioaseman elämästä ennen toista…

Suomussalmen Kotiseutumuseo

Suomussalmen Kotiseutumuseo

Visit Suomussalmi Nähtävyys

Suomussalmen Kotiseutumuseossa pääsee näkemään miten ihmiset elivät 1800- ja 1900-luvun Suomussalmella. Kotiseutumuseo on kaunis ja…

Turjanlinna

Turjanlinna

Visit Suomussalmi Nähtävyys

Kainuulainen kirjailija Ilmari Kianto oli yksi 1900-luvun alkupuolen merkittävimpiä suomalaisia kirjailijoita. Hän kirjoitti elinaikanaan yli…

Soiva Metsä

Soiva Metsä

Visit Suomussalmi Nähtävyys

Soiva Metsä on ainutlaatuinen metsään rakennettujen suurikokoisten soitinten järjestelmä Suomussalmen Kaunisniemen harjulla, noin puolen kilometrin…

Hossan kansallispuisto

Hossan kansallispuisto

Metsähallitus Luontopalvelut Nähtävyys

Kirkkaat vedet kalliomaalausten äärellä! Hossan maisemat avautuvat kävijälle helposti, sen metsiin ja vesille pääsee vaivattomasti.…

Yöpyminen heinäladossa

Yöpyminen heinäladossa

Silent People Niittykahvila Cafe and Meadow Cottage restaurant Nähtävyys, Elämykset

Yö heinäladossa vie sinut aikaan noin sata vuotta sitten, jolloin heinätyöt tehtiin perheen voimin, jokivarsi-…